Helsinki Airport

Kolmostien aikatauluihin muutoksia loppiaisen jälkeen

26.12.2022

Aikataulut muuttuvat reitillämme V130 ja linjan 60 vuoroissamme maanantaina 9.1.2023 alkaen. Suurin muutos koskee Helsingin lentoaseman kenttäyhteyksiä. Nyt kaikista vuoroistamme on yhteys lentoasemalle/-lta joko suorana vuorona tai arkisin päiväaikaan vaihdollisena sukkulabussillamme. Uutena vuorona on puolen yön jälkeinen yhteys lentoasemalta takaisin kotiin. Lähes kaikkiin vuoroihin tulee tässä yhteydessä minuuttimuutoksia.

Operoimme muutaman vuoron myös linjalla 60. Näiltä osin aikataulussamme on merkittäviä muutoksia ja varsinkin uusia yhteyksiä kuten lauantaiaamun 6:30- ja sunnuntaiaamun 8:30-vuorot Tampereelle sekä sunnuntain aikainen 2:50 Tampereelta Valkeakoskelle. Lisäksi sunnuntai-iltaisin ajetaan uusi sotilasvuoro Tampereelta Valkeakosken kautta Parolannummen varuskuntaan. Vuoro ajetaan linjan 60 reittiä Nyssen taksoja ja tariffiohjeita noudattaen. Tällä ”solttuvuorolla” voi Nysse-lipulla matkata Lahisiin asti.

Uudet aikataulumme ovat voimassa 26.2.2023 asti.

Valkeakosken Liikenne